Asumisen uudistaminen -syysseminaarin 250-päinen asiantuntijajoukko kuuli asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun asumisen tulevaisuuteen luotsaavaa sanomaa. Hänen asuntopoliittisen puheensa tärkeimmäksi sanomaksi kiteytän uusien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen lisäämisen haasteen ja toisaalta vanhan asuntokannan ja -alueiden segregaation vähentämisen tarpeen. Hänen viestinsä alan asiantuntijoille pätee "jos on tahtoa …löytyy tie". Näin se on asumisen uudistamisen innovaatioissa.
Ylijohtaja Hannu Rossilahti kyseli esimerkeillään, ovatko asumisen innovaatiot tukehtumassa vanhoihin ja taloudellisesti tehottomiin käytäntöihinsä. Haastetta on, miten kunnat suunnittelevat olemassa olevien asuntoalueiden ja asuntokannan tulevaisuutta. Asiantuntijajoukko toinen toisensa jälkeen todistivat, että "asumisen innovaatioveneessä" olemme me kaikki ja yhteistyöllä menemme kehittämisen väylää vakaasti eteenpäin. Tämä voi ulkopuolisesta kuulostaa kliseeltä – mutta yli 30 puheenvuoroa hankkeista ja esimerkkien voima nosti sanoman aallon harjalle ja todeksi.
Huomasimme, että asumisen uudistaminen ei sittenkään ole ylettömän byrokraattista ja vaikeasti tajuttavaa – ettei se vähitellen kirkastuisi asumisen asiantuntijoille – saati sitten tavalliselle insinöörille. Kun ohjelmaan on koottu kattavasti yhteen tutkimustietoa ja esimerkkihankkeita, löytyy jokaiselle jotakin myös tietojen päivittämisen kannalta: mitä on menossa ja miten on muualla tehty?
Asumisen tulevaisuuden innovaatioissa kunnat ja vuokrataloyhtiöt eivät ole olleet perinteisesti ajateltuna kehittämisen etujoukoissa. Usein myös ajatellaan, että ainakaan erityisen vanhoilliseksi tunnettua rakennusalaa ei kehittäminen kiinnosta, eikä sille tunnu olevan oikein aikaakaan, eteenkään silloin kun on kysymys valtion tukemasta tuotannosta. Tämän myytin olemme onnistuneet murtamaan – onneksi on poikkeuksia ja edelläkävijöitä. Rakennusliikkeitä on jo mukana. Yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten toiminta tukee pioneerityötä tekevien kuntien ja vuokrataloyhteisöjen kehittämisen alustaa ja peruskiveä. Ja paljon on saatu aikaiseksi.
On nyt todistettu, että Suomen oloissa voidaan rakentaa samalla ARA-tuotantohinnalla nollaenergiatalo kuin on perinteisellä tavalla rakennettu ja kohtuullisin asumiskuluin (10-12 eur/m2/kk). Asuminen nollaenergiatalossa on jo näillä energiahinnoilla muutamassa vuodessa edullisempaa kuin perinteisellä tavalla tuotetussa talossa.
Uskon, että on jopa syntymässä vientiä seminaarissa esitellyistä energiatehokkuutta parantavista kokeilukonsepteista esimerkiksi teräskennomoduulirakentaminen ja julkisivun korjausrakentaminen puuelementillä, jonka seinärakenteissa on myös ilmastointiputkistot. Edellä mainituilla voidaan osin ratkaista energia- ja kustannustehokkaan nollaenergiarakentamisen ja korjausrakentamisen tuottavuutta, läpimenoaikoja ja asukkaille aiheutetun haitan minimoimisen haastetta. Norjan malliin kerrostalon julkisivu-ilmastointikorjaus tehdään 25 työpäivässä. Tähän alalle riittää jatkossa haastetta.
Tilaisuudessa hehkutettiin kovasti nollaenergiatalon erinomaisuutta. Jampankaari 4F on varmasti hyvä ja mainio talo. Se ei vain ole oikeasti nollaenergiatalo, vaikka laitevalmistajien toiveiden mukaan näin olisikin. Nähtäväksi jää hehkutetaanko sen epäonnistumista nollaenergiatalona yhtä suureen ääneen. Esim aurinkokerääjien pitäisi tuottaa energiaa 637 kW/m2/a. Wikipedian ja Movensen sivujen mukaan tuotto on luokkaa 250-400 kWh/m2/a. Nämä ovat oman kokemukseni(kaksi kohdetta) mukaan todellisempia lukuja. Muitakin toiveajattelu-detaljeja talossa on.. Kuitenkin nollaenergiatalo on niin hyvä asia, että siihen kannattaa pyrkiä vaikka ei pääsisikään. ..Ja toinen totuus: "kun tavoitteen asettaa korkealle, tuottaa epäonnistuminenkin hyvän lopputuloksen". Se vaan että, noin "Tuntemattoman Sotilaan" sanoilla.. "meinaan..pienempikin into riittäisi "
VastaaPoistaHyvää kommenttia pukkaa!
VastaaPoistaJos Tuntematon sotilas olisi lähtenyt sotaan asenteella,"tuskinpa tässä pärjätään" niin emme olisi Suomessa tällaisessa tilanteessa, vaikka kaikkea haluamaamme emme saaneetkaan.
On selvää,että tiedämme vasta parin vuoden kuluttua toteutuuko nollaenergiataso.
Tätä voi ensi vuoden alusta seurata www.nollaenergia.fi sivustojen kautta. Tulemme myös esittelemään kokemuksia avoimesti mm. ARA:n seminaareissa siitä, miten tavoitteet toteutuivat ja mitä olemme oppineet. Tätä varten kasasimme myös seurantaryhmän.
Kaikki kokemukset, kommentit ja epäilyt ovat tervetulleita sillä vain näiden kautta voimme oppia energiatehokkaampaan rakentamiseen.
Haastakaamme toisemme ja kysykäämme itseltämme; "mitä minä olen tehnyt energiatehokkuuden parantamiseksi".
Kuten kommentissani sanoinkin: nollaenergiataloon kannattaa pyrkiä, vaikka ei pääsisikään; se on niin hyvä asia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kyllä siihen päästään, mutta tuo 2020, jolloin kaikkien talojen pitäisi olla nollaenergiatasoa, tulee liian pian. Tekniikka ei ehdi kehittyä siihen mennessä tarpeeksi. Uskon, että auringosta saadaan enemmänkin lämpöä irti kuin 250 kWh/m2, mutta ei vielä. Samoin uskon, että aurinkennoilla on vielä paljon kehittymisen varaa sähkön tuottamisen suhteen. Milloin? Sitä emme tiedä vielä. Kehityksen ei saa antaa pysähtyä, mutta on hyväksyttävä sekin, että kehityksellä on kuitenkin oma vauhtinsa, joka on aika hidasta. Se vauhti ei nyt näytä olevan niin nopea, että olisi voitu hypätä suoraan matalaenergiatalosta nollaenergiataloon. Kehitystä taatusti tapahtuu, mutta pienin askelin ja vaiheittain.
VastaaPoista