Hae tästä blogista

18. marraskuuta 2011

Positiivista vipinää

Kirjoittaja: Sampo Vallius, kehittämisarkkitehti

Kaikkihan sen tietävät – ainakin pitäisi tietää – mutta ani harva silti toimii järkevästi tämän tiedon valossa. Mistä tiedosta siis olikaan kyse? No tietenkin hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta ja niihin liittyvistä energiatehokkuuden parantamisvaatimuksista rakentamisessa, joihin Suomi on valtiotasolla sitoutunut. Ensimmäinen päivä tammikuuta 2020 alkaen tulisi kaiken rakentamisen Suomessa olla "lähes nollaenergiatasoista". Vielä ei ole kansallisesti määritelty, mitä "lähes" tarkoittaa, mutta valistunut arvaus voisi olla, että nykyinen passiivienergiarakentamisen taso yhdistettynä paikallisiin ja uusiutuviin energianlähteisiin, saattaisivat olla aika lähellä tavoitetasoa. Eikö Sinustakin olisi perin järkevää varautua tähän vääjäämättömään tulevaisuuteen ja harjoitella jo kiivaasti energiatehokasta rakentamista?

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy (VASO) on ilahduttavalla tavalla liittynyt harvalukuisten pioneerihenkisten rakennuttajien joukkoon päättäessään rakennuttaa Naantalin Soinisiin passiivipientaloalueen asumisoikeuskäyttöön. ARA on ollut hankkeessa mukana jo alkumetreiltä asti kehittämisrahan ja nyt myös toteutuksen korkotukilainoituksen muodossa. Rakentaminen on juuri käynnistymässä ja ensimmäinen osa rivitalojen ja paritalojen korttelia pitäisi valmistua jouluksi 2012.

VASO:n rohkeutta lähtiessään suunnittelemaan ensimmäistä energiansäästökohdettaan kuvastaa mainiosti tavoitteiden asettaminen etupainotteisesti: lähtökohdaksi otettiin jo vuoden 2012 uusien määräysten laskentatapa ja pyrkimys täyttää myös VTT:n passiivitalonormin vaatimukset. Kummassakin onnistuttiin loistavasti! Uuden normin mukainen primäärienergiantarvemaksimi alitetaan sekin.

Rakennuksessa tulee olemaan lämmitysmuotona suora sähkö, lähinnä investointikustannusten takia. Eli suomeksi: ARAn kustannusraami tuli tässä kohtaa vastaan. Uusiutuvat energiamuodot ja vesikiertoinen lämmönjako olisivat toki olleet muuntojoustavampi valinta, mutta hyvä näinkin. Tulihan samalla todistettua käytännössä, että uusien energiamääräysten henki vapaammasta lämmönlähteen valinnasta toteutuu. Passiivitalokonseptin käyttö sallii siis myös sähkölämmityksen hyödyntämisen, sen korkeammasta primäärienergiakertoimesta huolimatta. Naantalin kohteessa käytetään lisäksi aurinkokeräimiä lämpimän käyttöveden tuotantoon.
Toinen pieni tinkiminen alkuperäisestä ideasta oli luopuminen erillispientaloista. Tarkkojen energiasimulointien ja -laskelmien kautta näet todettiin, että ARA-hintaraamiin mahtuvan erillis- ja paritaloista koostuvan korttelin rakentaminen ei ainakaan tässä suhdannetilanteessa ollut mahdollinen.

ARAn näkökulmasta voimme olla tyytyväisiä: tästä syntyy hieno pilottikohde, joka on myös monistettavissa laajempaankin ARA-tuotantoon. Arkkitehtonisesti suunnittelussa onnistuttiin hyvin, mistä kiitos arkkitehdille. Arkkitehtisuunnittelusta vastannut Kimmo Lylykangas tiimeineen selvisi hienosti haasteesta, jossa piti yhdistää kustannustehokkuus ja energiansäästö, Naantalin puutalorakentamisesta ammentavaan ilmiasuun, jonka väritys toistaa tontin sävyjä. Tilaratkaisut ovat toimivia ja kaiken kaikkiaan – uskaltaisin väittää kokonaisuutta erittäin onnistuneeksi.
Kohteen suunnittelussa hyödynnettiin RAKLIn hankintaklinikkamenettelyä. Klinikan työpajoissa laaja kokoonpano rakennuttajan, laitevalmistajien ja suunnittelijoiden edustajia pääsivät kehittämään konseptia Suomen ensimmäiseksi asumisoikeuspassiivipientaloalueeksi. Tulevia asukkaitakaan ei unohdettu; asukasedustusto sai äänensä kuuluville ja he pääsivät vaikuttamaan tilaratkaisuihin alusta lähtien. 

Olen tässä mietiskellyt, miten näitä pioneerihenkisiä rakennuttajia ja menestystarinoita saataisiin lisää? Ja ennen kaikkea, miten ARA-tuotantoon saataisiin lisää energiatehokkaita hankkeita? Voisikohan tukijärjestelmän sisään leipoa porkkanoita innostamaan rakennuttajia? Ehkäpä omavastuukoron alennus voitaisiin jatkossa kohdistaa pelkästään kaikkein ekotehokkaimmille hankkeille ja jos päälle myönnettäisiin vielä pieni käynnistysavustus, niin syntyisikö näillä toimenpiteillä positiivista vipinää alalle – mitä Sinä luulisit?