Saara Nyyssölä, erityisasiantuntija
Ihmisoikeudet, valinnanmahdollisuus,
itsemääräämisoikeus sekä inkluusio ovat sanoja, joihin ei voi olla törmäämättä,
kun puhutaan kehitysvammaisten ihmisten asumisen ja palvelujen järjestämisestä –
käytiinpä keskustelua sitten Suomessa tai muissa EU-maissa.
Sain olla mukana, kun viime
viikolla joukko suomalaisia kehitysvammahuollon asiantuntijoita matkasi
Lontooseen kuulemaan, miten Englannissa kehitysvammaisten asuminen on
toteutettu laitoshoidon lakkauttamisen jälkeen. Matkan järjesti Kehitysvammaliitto
yhteistyössä valtakunnallisen kehitysvamma-alan neuvottelukunnan kanssa. Kolmipäiväisen
matkan aikana saimme kuulla asumisen laatukriteereistä, henkilökunnan
koulutuksesta, lähipalvelujen kehittämisestä, hajautetun asumisen organisoimisesta,
jossa vertaistukeen perustuvat verkostot luodaan lähiyhteisöihin asumisen
onnistumiseksi sekä miten myös vaikeimmin vammaisten ihmisten asuminen toteutetaan
tavallisen asumisen seassa yksilöllisen avun ja tuen turvin. Tavoitteena on
asuminen omassa asunnossa tai muutaman asuintoverin kanssa. Oleellista on
riittävä apu ja tuki asumisessa.
Englannissa kehitysvammaisia
henkilöitä on 1,2 miljoonaa eli vajaa kaksi prosenttia väestöstä mukaan lukien
autismin kirjon henkilöt. Maassa on kaikki kehitysvammaisten laitokset suljettu,
mutta Skotlannissa on vielä kaksi laitosta toiminnassa, samoin Walesissa
joitakin.
Suomessa
kehitysvammaisten laitoshoidon purku on aluillaan. Hyvä niin, sillä voimme
ottaa oppia niistä maista, jotka ovat sen jo läpikäyneet. Tulee mieleen Ruotsi,
jossa ryhmäkotityyppiset asumisratkaisut eivät ole relevantteja enää tänä päivänä,
kun varsinkaan nuoret kehitysvammaiset eivät halua niihin asumaan. Ne jäävät
tyhjiksi. Englannissa ei edes sallita asumisyksiköitä, koska ne tuottavat
useimmiten vain lisäongelmia ja lisäkustannuksia, kun liian monen ihmisen
erilaiset asumisen ja avun tarpeet eivät ole yhteen sovitettavissa isoissa
asumisyksiköissä.
Entäs meillä? ARA
rahoittaa vuosittain kehitysvammaisten asumisratkaisuja noin 30 miljoonalla eurolla.
Suurin osa noista miljoonista menee 15-paikkaisten asumisyksiköiden
rakentamiseen, jotka saatetaan todeta jo investointivaiheessa
kustannustehottomiksi palveluntuottajalle puhumattakaan asukkaan toiveista oman
asunnon suhteen. Poikkeuksiakin tosin on ilahduttavasti.
Tulin entistä
vakuuttuneemmaksi siitä, että meillä on arvioitava kehitysvammaisten asumisen
vaihtoehtoja niin, ettei kompastuta sellaisiin investointeihin, joilla ei ole
pitkäkestoista kantavuutta tulevaisuudessa.